maanantai 9. lokakuuta 2017

Vettä, vettä, vettä

Tänä vuanna on kyllä torenteolla huamannu, että on syksy. Ihan kirjaimellisesti. Aina sataa vettä. Vettä, vettä, vettä ja viälä kerran vettä. Jos oli kesä sateinen niin tää syksy on jatkanu samaa linjaa. Ja mun täytyy sanoo, että mää en erityisemmin tykkää sateesta, varsinkaan tämmösestä kylmästä sateesta. Ensinnäkin sillon kastuu ja mää en tykkää kastumisesta. Toisekseen sillon kurastuu ja se tiätää joko kuivausta muuten vaan kun mennään sisälle tai pahimmassa tapauksessa jopa pesua kun pääsee sisälle. Mukavin vaihtoehto on ehrottomasti saretakki, vaikka ei sekään kovin kiva juttu oo.
Onneks sentään sateen välissä on välillä ollu senverran poutiakin, että iskä pääsi käymään puimassa. Me käytiin äipän kanssa kattelemassa niitä touhuja yks päivä. Siältä puimurista näki tosi hianosti. Harmi, ettei kuitenkaan mitään miälenkiintosta osunu kohrille.
Me käytiin äipän kanssa aina sillon tällön kattomassa niitä ankkoja, mistä jo kesällä kerroin. Ekakshan ne oli airan takana, mutta sitten se otettiin pois ja määkin pääsin kattoon niitä vähän lähempää. Miälenkiintosia otuksia. Mää olisin niin miälelläni halunnu tehrä niitten kanssa lähempää tuttavuutta.
Mutta kun mää en tykkää uira. Suurinpiirtein tän verran mää kävin varpaitani kastelemassa niitten takia. Mutta ei yhtään enempää.
Mää päätin sitten vaihtaa taktiikkaa ja istuin rannalle orottaan. Tekeyryin vaarattomaks.
Ja se kannatti. Melkein. Ne ankat alko tuleen lähemmäks ja lähemmäks ja lopulta mää hyäkkäsin. Mutta ne perhanat oli nopeita. Vähän aikaa vesi lensi jokapualelle ja jokapualella kun mää ja ne ankat säntäs veteen. Äippä ehti ottaa siitä vireookin, mutta ei se osaa laittaa sitä tänne. Mutta se on helppo kuvitellakin kun viis ankkaa ryntää veteen ja mää perässä, että kuinka vesi roiskuu vähän aikaa. Kun ne pääsi takas veteen niin nehän lähti uimaan pois päin ja koska mää en erelleenkään tykkää uimisesta niin pyssäsin rantaveteen, mistä äippä sitten pakotti mut takas rannalle palelemasta. Ton jälkeen mua ei sitten enää ookkaan viäty sinne ja ny niitä ankkojakaan ei kai sitten enää oo siällä.

Yks aamupäivä, ennen saretta, käytiin äipän kanssa mettässä hakeen puuromarjoja. Mua mikkään marjat olis kiinnostanu, ei sitten tippaakaan, mutta äippä pakotti mut oleen paikalla sen aikaa, että se sai noukkia niitä. Siä oli isoja hirven jälkiä ja olisin halunnu lähtee niitä kattoon, mutta äippä ei suastunu.
Pitkästä aikaa oon taas innostunu syämään possunkorvia. Tosin ei niitäkään ahmia sovi. Tätä hauroin ensin viikon verran ennenkuin sen pysty syämään. Erellinen taisi olla 2-3 viikkoo "hautumassa". Mutta ennen syämistä se pitää tiätty, ihan varmuuren vuaks, tappaa. Ja pitäähän sitä tehrä kunnon "ruakapöytä", missä sen sitten voi rouskutella. Sitä en vaan ymmärrä, että miks ihmeessä mun pöyrän kattaminen naurattaa noita immeisiä. ;)

perjantai 8. syyskuuta 2017

Mätsärissä

Toi meitin pikku ihminen on jo pitkän aikaa halunnu viärä mut mätsäriin. Tähän asti äippä on pitäny mun pualiani, eikä oo tarvinnu lähtee, mutta mikäliä miälenhäiriö sille ny tuli yks kaks ja se pisti mut autoon ja sitten se oli menoo. Onneks ei tarvinnu mennä kauaks, ihan tohon kylälle vaan, mutta kun noi näyttelyhommat ei mua oo ikinä kiinnostanu niin ei olis huvittanu lähtee ollenkaan. No se kiva puali siinä tiätty oli, että pääsin pitkästä aikaa oikein ihmisten ilmoille kylille, mutta äippä kyllä motkotti tämän tästä, että ei saa haukkua jne. Hitsiläinen, sen kerran kun täältä pääsee jonnekkin niin tottakai mää toiset haukut, jos ei muuten niin muaron vuaks. Ja sitäpaitti haukku siä moni muukin.

Onneks paikalla ei ollu kovin paljoo väkee. Vesisare varmaan teki siinä kohtaa tehtävänsä. Suurimman osan ajasta oli kuitenkin kiva keli, mutta kyllä mekin lopuks meinattiin vähä kastua. Kiitos mun, se kastuminen oli tosi vähästä.

Äippä sano, että kyllä mää välillä osasin ihan esiintyäkin. Tuamaritäti oli mukava, mutta selvästikään se ei tiänny, että tän ikänen parsonni ei oo viä mikään vanhus, vaikka veteraaniluakassa kisasinkin. Kilpakumppani osas sen miälestä  kumminkin käyttäytyä paremmin ja mää sain sinisen nauhan. Loppukisassa meittiä oli kolme sinistä jäljellä ja mää olin se kolmas. Ei haitannu yhtään. Sain kuitenkin kassillisen palkintoja. Ja mikä parasta mää olin tän mätsärin vanhin koira ja sain viä siitä hyvästä toisen kassillisen palkintoja ja kisan isoimman pokaalin! Jotain hyätyä siis iästäkin. ;)
Tässä tutustun kotona mun palkintokasaani.
Ja tässä viälä poseerausta kun äippä halus semmosenkin kuvan ottaa.
Noista kuvista muuten puuttuu viälä mun lahjakortti ja sateenvarjo. Sateenvarjo otettiinkin heti paikanpäällä käyttöön kun sare alko. Se oli hyvin ajateltu ja ajotettu palkinto. :)
Tässä viä lopuks tämmönen rentoutumiskuva. Äippä ei aina oikein tykkää kun mää teen ittelleni petin.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kesä meni ohi

Joo o. Niin se kesä sitten meni, vaikka ei kunnolla ehtiny alkaakaan. Pikkuihmiset palas kouluun ja meillä alko normi arki. Ehrittiin me sitten kuitenkin tekeen piäni kesäretki pohjosen suuntaankin ennen koulujen alkua, vaikka väliin näyttikin vähä huanolta. Siitä kertominen on vaan vähän venyny, kun äippä ei oo ehtiny mua auttaan tässä ploki hommassa. Ja kaiken lisäks viä meitin semmonen joku nettijuttumötti hajos ukkosella sillä välin kun oltiin reisussa niin sekin on vähän hirastanu tätä juttua. Tosin hajos täällä sillävälin mm. jääkaappikin, mutta ne ny ei kuulu mulle ja on nekin jo kunnossa. Mutta asiaan. Pieni matkakertomus kera kuvien.
Ekaks suunnattiin itään. Tässä mää poseraan Enon Ahvenisessa ilta-aurinkossa. Se on hiano, rauhallinen paikka järven rannassa.

Hianojen mettämaisemien jälkeen ajeltiin välillä kaupunkeissakin.
Mutta kaikkein eniten mää orotin pohjosen teitä ja poroja. Niitä on sitten kiva haukkua. :) Ja itteasiassa niitä näkyi tällä kertaa tosi paljon.
Auttikönkäällä me käytiin kiärtään semmonen pikkulenkki, missä oli ajateltu ihan viksusti myäs meitä koiria. Siällä oli tehty rappusia ihmisiä varten semmosesta rautajutusta, mikä on varmaan joittenkin koirien miälestä hankalia/pelottavia/tiäs mitä kävellä. Niitten rappusten toiseen reunaan oli laitettu semmoset lauran kappaleet, että niitä pitkin vois koirat kiivetä mukavammin. Mutta mua ei semmoset "apuvälineet" kiinnostanu pätkääkään. Paljo nopeemmin sai äipän hinattua ylös niitä oikeita rappuja pitkin.
Pallastunturillakin me heitettiin piäni lenkki. Mää olisin voinu heittää siä vähän piremmänkin kiarroksen.

Me nähtiin siä meinaan Riakko. Se on semmonen lapin lintu jos ei joku satu tiätään. Iskä vaan oli tyhmä, eikä päästäny mua sen perään, vaikka kuinka huusin ja kiljuin.
No toki raskas tyä vaatii sitten kunnon unet. Äippä vähän valitti, että ei meinaa mahtua nukkuun. Mutta ihan oma vikansa, mää ehrin ensin.
Kiivettiin me sitten viälä Särkitunturillakin. Kivat maisemat siälläkin oli ja hyvät eväsmakkarat.

Takasinpäin meirän matka kulki taas pohjanmaan hajujen kautta.
Jos joku tiätää jonkun kivan tyypin, joka vois esitellä mulle semmosta kettutarhaa niin ottakaa äkkiä äippään yhteyttä. Se haluais kuulemma nährä mun reaktion semmosessa paikassa. Tarviiko sitä reaktioo ees kysyä? ;)
Reissun jälkeen pääsin vähä hommiinkin. Naapurilta oli yks ankka vähä kateissa. Mää kävin hakeen sen.
Ja valvoin lopputoimenpiteetkin kun ei mun annettu sitä piilottaa. Niinkun kuvasta näkyy niin mulle tarjottiin siinä toimenpiteen aikana kyllä kaikenlaisia lahjuksia löytöpalkaks, mutta turha luulla, että mää tommosia enää hualin. Se on kaikki tai ei mitään.
Mukavaa syksyn jatkoa kaikille lukijoille ja kavereille! Palaillaan taas kun tulee jotain kertoiltavaa. Toivottavasti mää pääsisin viä johonkn jahtihommiin tässä syksyn aikana. Sitä jään ny orotteleen.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Kesäjuttuja

Mun kesä on tällä kertaa menny varsin rauhallisissa merkeissä, ainakin tähän asti. Ja jos ny oon oikein ymmärtäny niin mitään kummempia ei vissiin enääkään oo tulossa tälle kesälle. Toi meirän miäsväki on kaiken aikaa töissä ja ollaan äipän ja ton yhren pikkuihmisen kanssa päivät keskenämme kotona. Ja kohtahan tää kesä onkin jo ohi, vaikka kelien pualesta se ei oikeestaan oo ees alkanu. Tosin mua ei yhtään haittaa, että ei oo karmeeta aurinkon paistetta ja hellettä, päinvastoin. Musta on paljon mukavampi, että on vähän viileempää. Vaikka äippä mut kesäks kynikin niin en silti tykkää helteistä. Sillon ei jaksa tehrä mitään. Sateet on enempi semmonen juttu, että niitä sais tulla vähemmän. Mää en oikeen tykkää kastua.
Juhannus meni vanhan kaavan mukaan kotosalla. Äippä halus ottaa musta kuvan juhannuksen kunniaks ton kukkapuskan eressä, joka ei kunnolla viä ees kukkinu. Mua ei sattunu huvittaan poseeraus sillä kertaa, ja toi kuvakin on sitten sen näkönen. 😔
Juhannuksen jälkeen meille tuli muutama ankka. Mun onneks ne ei oo ihan tässä pihassa. Tai ehkä ankkojen onneks. 😈
Ne pitää nimittäin haukkua kun ei kerran pääse lähelle.
Mulla on ollu muutakin haukuttavaa noitten ankkojen ja tiätty perus orava, jänis ja lintujen haukkumisen lisäks. Käytiin nimittäin pikareissulla Kuapiossa. Matkalla pysähryttiin yhren hualttiksen pihalla. Sillä välillä kun noi immeiset kävi siä sisällä niin mää jouruin suuttuun ihan tosissani. Mun auton eteen tuli kylmän viileesti semmosesta laatikosta jänis. Noi sano kyllä, että se oli joku luppakorvakani, mutta jänikseltä se jokatapauksessa näytti. Pomppikin samallalailla ja oli ihan saman värinen. Ja semmosta mää en voi siätää.
Se jänis ei tossa kuvassa näy kunnolla kun se oli sen verran piäni, mutta siällä se on, tommosen tytön viäressä.Ja ihan liian lähellä mun autoo. 😠
Mua ei tiätenkään päästetty sen jäniksen tykö, mutta äippä vei mut kattoon raktoreita.
Se jänis olis ollu parempi.
Takasin tullessa pääsin sijaistaan iskää kun juututtiin ruuhkaan.
Eilen käytiin kyläilemässä ja lenkillä naapurikaupunkissa. Siä oli tosi komee parsonni eteisessä.
Kävin monta kertaa kattoon sitä. 😍
Lenkillä käytiin kattelemassa Näsijärven rantamaisemia.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Tallessa ollaan

Erellisestä kirjotuksesta onkin jo päässy viärähtään tovi. Mulle ei mitään kummempia uusia juttuja oo kuulunu ja äipälläkin on ollu kaikenlaisia muita murheita niin se ei oo ees ehtiny jeesaan mua tän plokin kanssa. Mutta ny on sopivan sateinen päivä niin me ehritään päivittään mun kuulumiset tänne. Ei niissä tosiaan sen kummempia oo, joten voiraan ihan kuvalinjalla mennä loppu talvi ja kevät lävitte.
Ihan vähän pääsin talven aikana käymään lualilla, mutta koskaan ei ollu ketään kotona.
Pikkuihmisen kanssa siivottiin yhtenä iltana mun lelulaatikkoo.
Yhrestä asiasta oon ollu vähän murheissani tässä talvella. Naapurin täti kävi meillä yks ilta kylässä ja sen housunpuntit haisi ihan hirmu hyvälle tytölle. Olisin kovin miälelläni lähteny sen mukaan, vähän niinku vastaviarailulle, mutta ei mua päästetty sinne. Oon ihan varma, että meillä olis synkannu. 💓 Orottelin kyllä koko illan, että jos se vaikka muuttais miälensä.
Semmosia normi valvonta hommia on tiätenkin ollu kaiken aikaa. Niin sisällä kun pihallakin.



Pihahommiakin on tullu tehtyä. Noi leikkas omenapuita mun tarhassani ja mää kyllästyin siihen touhuun ja aattelin, että käympäs vähän omatoimilenkillä välillä. Harmi vaan, että just sillä hetkellä sattu pikkuihminen airan toiselle pualelle ja jäin samantein kiinni. 😠
No palautuksen jälkeen aloin sitten omiin hommiini.
Välillä piti käyrä vähän korkeemmalla tähystämässä.
Pääsiäisenä käytiin vähän isommalla porukalla lenkillä. Käytiin kattomassa entistä marjapaikkaa, mihin on tulossa soranottopaikka. Aika masentavaa katteltavaa se kyllä oli. Hiano mettä oli hakattu pois muutaman piänen kallion ja omistajan ahneuren takia.
Mua kyllä kiinnosti enemmän se toinen suunta. Olisin halunnu lähtee tonne mettään, mutta äippä ja muut ei suastunu vaikka kuinka koitin vetää ja vinkua sinne.
Oravatkin on taas kiusannu mua. Yks aamu niitä oli kolme mun puussani tossa pihassa, eikä ne meinannu lähtee ollenkaan pois. Mun oli pakko vihrosta viimein korottaa ääntäni niille ihan kunnolla, kun en oo oppinu kiipeen puuhun, että ne viimein tajus häipyä.
Muutama lämminkin päivä tai hetki on mahtunu mukaan tähän kevääseen. Sillon on saatettu lojua hetkinen terassilla.
Mun lapseni Aapo, kävi reenaamassa mejää iskän kanssa. Se meni harjotukset taas senverran komeesti, että iskä vei sen oikeen kokeeseen asti. Mutta siälä niille kävi sitten vähän huanosti. Alku meni ihan hianosti, mutta sitten sille olikin tullu ikävä sen omaa mammaa ja se halus palata takas sen tykö. Ja sehän ei tiätenkään sovi tossa kohtaa. Sen täytyy ny jatkossa ottaa oma mamma mukaan ja mennä sen kanssa kokeisiin. Sillä on hyvät keenit noihin jälkihommiin. Ei kannata heittää lahjakkuuksia hukkaan.
Aapon kanssa mää en kuiteskaan oikeen tuu toimeen, mutta sillä on kaveri nimeltä Armi. Mut päästetttiin sen Armin kanssa mun tarhaan "juakseen ja leikkiin". Saisin vähäks aikaa kaverin, kuulemma. Pöh. Mää mitään kaveria tartte. Eikä se Armikaan kauheen leikkisä ollu.

Pari kertaa äippä sai meijät osuun samaan kuvaan. Sillä oli omat pisnekset ja mulla omat.
Iskä on aina sanonu, että samalle harjotusjäljelle ei saa mennä kun yks koira ja sillä selvä, mutta me käytiin äipän kans yhtenä päivänä vähä "reenaamassa" sillä Aapolle tehryllä jäljellä. Mää mitään reeniä noihin hommiin tarvi, mutta ihan hauskaa oli silti pitkästä aikaa päästä vähän verenhajuun.
Pari viikkoo sitten äippä pääsi yllättään mut ja kyni mut melkein kaljuks. Tässä nää perinteiset ennen ja jälkeen kuvat.

Tuleehan musta aina vähän erinäkönen. Jos olis tullu kesä niin toi lyhyt karva oliskin ihan hyvä, mutta kun aina vaan on niin himskatin kylmää niin olisin kyllä ihan miälelläni viä pitäny noi karvat.
Viime viikolla äippä vei mut autoajelulle. Olin kyllä kuullu puhuttavan jostain hammaslääkäristä, mutta se ei sanonu mulle yhtään mitään. Eläinlääkärille se jokatapauksessa mut vei. Siä on kyllä aina hitsin hyviä hajuja, mutta eipä siä juuri koskaan sitten muuta tapahrukkaan. Mutta ny mun tuli siä ihan kauhee uni. Ja kun heräsin, olin semmosessa häkissä ja mun olo oli erelleen kauheen uninen. Onneks äippä tuli ottaan mut siältä pois. Mutta olin niin pökerryksissä, että se joutu kantaan mut autoon ja viä kotonakin nukuin monta tuntia ennenkun olo alko helpottaan.
Joku hammaslääkäri siä eläinlääkärissä oli kuulemma putsannu mun hampaani ja torennu, että ne on hyvässä kunnossa.
Viikonloppuna käytiin mummun mökillä vähän hommissa.
Ja illalla oli sitten senverran väsy, että korvatkin lähti lentoon. 😊
Toivottavasti tää kesäsää tästä vähän paranis. Mukavaa kesää kaikesta hualimatta kaikille lukijoille! Lupaan kertoo kesäkuulumisista taas jossain vaiheessa.